13. helmikuuta 2018

FLUNSSANKARKOITUSVINKKI

Miten ironista, että heti kun suunnittelee ääneen tekevänsä tiettyjä juttuja tällä viikolla, niin tulee tietysti kipeäksi ja puolet jutuista jää tekemättä... sunnuntai-iltana olo huononi ja eilen oli todella huono olo, ja jätin oikeastaan kaiken ei-pakollisen tekemättä. Yritin lueskella tenttiä varten mutta sekään ei oikein onnistunut, kun keskittymiskyky tuntui olevan lähinnä kultakalan tasolla... 

Tällä viikolla olisi niin paljon hommaa, että kipeänä ei todellakaan olisi varaa olla! Siksipä otin kaikki keinot käyttöön, että parantuisin mahdollisimman pian. Yleensä sairastuessani annan taudin mennä itsekseen ohi. Tälläkään kertaa en halunnut turvautua lääkkeisiin, vaan päätin boostata omaa kroppaa paranemaan ihan luonnollisin menetelmin. Monesti olen nähnyt hehkutettavan inkiväärishotin vaikutusta flunssan nujertamisessa, ja päätinkin testata sitä. 
21B0A8CF-1775-42F6-BF8A-9E6250220753232F724C-E18E-49F2-A1EB-092F3C5DBD2B
Laitoin shottiini siis pienen palan tuoretta inkivääriä raastettuna/pieneksi silputtuna (en siis tuota kuvassa näkyvää, vaan siitä pienen siivun), hunajaa sekä appelsiinin/sitruunan mehua. Inkivääri on maultaan todella voimakas, mutta hunaja ainakin jonkin verran pehmentää makuelämystä. Sitruuna on tietysti myös hapokkaampi kuin appelsiini, jos haluaa kikkailla maun suhteen. Itse testasin molempia, ja appelsiinimehusta tehty shotti on kyllä paljon paremman makuinen! Lisäksi lämmitin shottia hetken aikaa mikrossa, koska mielestäni se oli miellyttävämpi juoda lämpimänä. 
9752E232-047C-49E7-BC0B-58B690974A92
En tietenkään tiedä, minkälainen vaikutus näiden inkiväärishottien juomisella on todellisuudessa ollut, mutta kun eilen niitä hörpin, niin tänään heräsin huomattavasti terveemmän tuntuisena. Edelleen olo on tukkoinen, mutta ei läheskään niin voimaton ja kurja kuin vielä eilen. Toki merkitystä varmasti on myös sillä, että olen pukeutunut lämpimästi ja ottanut ihan rauhassa, mutta tuskin pienestä vitamiinivarastojen lisäboostauksesta haitttaakaan on! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti