28. heinäkuuta 2017

10 +1 FAKTAA MINUSTA

IMG_5319
✘ Jos multa kysytään, olenko enemmän aamu- vai iltavirkku, niin vastaan että ei kumpikaan! Tykkään nimittäin herätä aamuisin, myös vapaapäivinä ja iltavuoropäivinä, ajoissa, jotta päivä ei mene ns. "hukkaan" nukkumalla. Toisaalta taas töihin on ihan supervaikeata lähteä aamuvuoroon, ja silloin antaisin melkein vaikka vasemman käteni parista extratunnista peiton alla. Sama toistuu illalla, yleensä nukahdan jo ennen puoltayötä, mutta toisaalta pitkään valvominen erityisesti näin valoisina kesäöinä on ihan parasta! 

✘ Oman kodin myötä entisestä sottapytystä on kuoriutunut ihan siivousfriikki! Kotikotona oma huone oli (ja on...) useimmiten vähän missä sattuu -kunnossa, mutta omassa Tampereen kodissa oon jatkuvasti pyyhkimässä pöytiä ja tiskaamassa. Jos on sotkuista, niin se vaan käy hermoille niin kauan kun asialle tekee jotain. 

✘ Tämä on monille mut tunteville varmasti jo tuttu juttu, sillä käytän tämän kohdan aina kun itsestä pitää kertoa joku "hassu" juttu, mutta en voi ottaa kaupassa irtokarkkeja millään muulla kuin vihreällä kauhalla! Jos vihreät on varattuina, odotan niin kauan että sellainen vapautuu. Arvatkaa, onko vaikeaa ostaa niitä Karkkikadun irttareita, kun on vain mustia ja punaisia kauhoja... 
IMG_5289
✘ Treenin jälkeen saatan hengailla treenivaatteissa jopa tunteja, ennen kuin saan raahattua itseni suihkuun... ällöä, I know! 

✘ Oon aina kaikkialla vähän liian ajoissa. Työpaikalle, lääkäriin, sovittuun tapaamiseen, kampaajalle yms. menen aina jopa 20-30 minuuttia aiemmin kuin oikeasti pitäisi, ja sitten joudun aina hengailemaan ja odottelemaan turhaan. Mutta mieluummin vähän ajoissa kuin myöhässä, eikö? 

✘ Lämpeän kaikille trendeille aina tosi hitaasti. Esimerkiksi ostin mun ensimmäiset polvista revityt farkut pari viikkoa sitten! Tosi monista villityksistä oon sanonut, että "tuollaisia en kyllä ainakaan päälleni laita", ja kuitenkin oon loppujenlopuksi päätynyt vähän myöhässä sitten fiilistelemään kyseistä vaatekappaletta. Tai sitten en oo raaskinut ostaa, kun oon ajatellut, että se menee kuitenkin kohta pois muodista. 
IMG_5287
paita H&M | hame BIKBOK | laukku GUESS | aurinkolasit & kello TOMMY HILFIGER IMG_5327
✘ Haaveilen tatuoinnista, oon haaveillut jo pari vuotta. Ongelma vaan on, että en osaa päättää, millaisen kuvan sitä sitten ottaisi, ja minne! Tiedän että haluan kuitenkin vain yhden tatuoinnin, joten en uskalla ottaa sitä, ennen kuin olen ihan 100% varma! 

✘ En todellakaan oo mikään juhlijatyyppi! Mun edellinen baarireissu taisi olla vappuna, ja sitä edellisen kerran juhlittiin kunnolla muistaakseni uutena vuotena. Toki väliin mahtuu pari kertaa kun ollaan "otettu yhdet", mutta sellainen jatkuva jokaviikkoinen bilettäminen ei ole mua varten. Paljon mieluummin jään kotiin, avaan Netflixin ja käperryn kullan kainaloon. 

✘ Oon tosi huono elämään hetkessä. Tällä hetkellä, vaikka kesää on vielä jäljellä ja mun kesäloma on juuri alkamassa, fiilistelen salaa jo ihan täysillä syksyä, villapaitoja ja kaulahuiveja... samoin tiedän, että viimeistään lokakuussa alan odottamaan joulua ja talvella taas haikailen kesän perään! Hetkessä elämisen ja erityisesti hetkestä nauttimisen taitoa mun pitäisi kehittää lisää. 

✘ Jos mun pitäisi valita yksi lempparijuoma, se olisi kyllä Pepsi Max! Tähän juomaan oon vähän turhankin koukussa, mutta kun se vain on niin hyvää... 

+1 Näitä faktoja itsestä tulee mieleen aina silloin tällöin, mutta arvatkaa, muistanko niitä ikinä enää tässä vaiheessa? No en! Pitänee hankkia joku oma vihkonen, johon kirjoittaa ylös erilaisille listoille kaikki postauksien ideat... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti