18. syyskuuta 2017

SUNNUNTAIRAKKAUS

Sunnuntait on mun viikon lempparipäiviä ihan ylivoimaisesti. Sunnuntaisin fiilis on aina ihanan rento, harvemmin on mitään sen kummempia suunnitelmia tiedossa ja koko päivän voi pyhittää yöpaita päällä löhöilylle, niin kuin mä eilen tein. Tai oikeastaan "löhöilyn" lomassa myös tein kolme tuntia yhtä koulutehtävää pois alta, minkä deadline olisi ollut huomenna aamulla, mutta en viitsinyt jättää sitä viimeiseen iltaan. Lisäksi kävin eilen kävelemässä noin tunnin lenkin ulkona ja katteltiin poikaystävän kanssa muutama jakso How I Met Your Motheria, mikä aloitettiin nyt kun Frendit saatiin katsottua loppuun. Illalla kun poikaystävän piti lähteä kotiin, niin mä jäin vielä peiton alle lueskelemaan blogeja ja juomaan mun uutta lempparia, Vaniljan ja toffeen makuista teetä, sekä kirjoittamaan kiitollisuuspäiväkirjaa. Ostin tuollaisen vihon, mihin pääsen tekemään erilaisia listoja ihan kaikesta maan ja taivaan välillä, koska no, rakastan listojen tekemistä :-D  kivaa alkavaa viikkoa! ♡
UntitledUntitledUntitledUntitled

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti