29. syyskuuta 2017

MAAILMAN HELPOIN UUNIKANA

Mulla pyöri lauantaiaamuna mielessä tehdä sellaista ruokaa, missä olisi uunivihanneksia ja jotain herkullista kanaa. Mulle kanan valmistaminen on aina ollut vähän sellainen kompastuskivi, että osaan juuri ja juuri paistaa kanasuikaleet salaattia varten niin, että niistä tulee hyvänmakuisia. Mutta erityisesti jos pitäisi valmistaa pihvejä, saan aikaiseksi yleensä vain kuivia, kärähtäneitä paloja, joissa on menty vikaan paistamisen lisäksi myös maustamisessa. 
UntitledUntitled
Pyörittelin mielessä kuitenkin ajatusta tehdä kana tällä kertaa uunissa yhdessä kasvisten kanssa. Lähdin kauppaan ja napsin hevi-osastolta kaikkea mitä mieleen juolahti. Tällä kertaa se tarkoitti mm. punaista paprikaa, porkkanaa ja punasipulia. Juustohyllylle menin alunperin raejuuston perässä, mutta huomatessani aurajuustopaketin hyllyssä, päätin samantien että tänään on ruuaksi aurajuustolla maustettua kanaa ja vihanneksia! Kiikutin kassan kautta mukaan siis vihannekset, juuston ja kanan ja marssin kotiin ja suoraan keittiöön! Ja hitsi että tästä tuli hyvää!! Vähän epäilytti matkan varrella että mitenköhän käy, mutta puoliksi vahingossa tulin valmistaneeksi ihan älyttömän hyvää ruokaa, josta syö kaikenlisäksi helposti useammankin päivän.

Itse käytin valmistamiseen
- Kanan sisäfilettä
- Aurajuustoa
- Kesäkurpitsaa
- Paprikaa
- Porkkanaa
- Punasipulia
- Hunajaa
- Öljyä
- Maustamiseen currya, grillimaustetta, suolaa ja pippuria

Aluksi laitoin kanat uunivuoan pohjalle ja pyörittelin ne öljyssä ja mausteissa, ja sitten murensin päälle aurajuustoa. Pilkoin kasvikset sopivan kokoisiksi paloiksi, pyörittelin nekin öljyssä ja hunajassa ja kaadoin ne kanapalojen ja aurajuuston päälle. Lopuksi paistoin uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti